Kesä 2012

Purjehduskausi 2011 Kesäpurjeen purjehduksilla oli edellisiä vilkkaampi. Kurssit olivat täynnä niin Helsingissä, Saaristomerellä kuin Päijänteellä. Kroatiassa, Turkissa ja Kreikassa liikuimme myös täysillä veneillä. Yhteensä Kesäpurjeen purjehduksilla oli yli 400 purjehtijaa. Tämän lisäksi eri koulutukset (navigointi / VHF jne…) olivat erittäin suosittuja. Kaudelle 2012 tulee taas jotain uutta ja kivaa.

Helsinkiin olemme jälleen hankkineet yhden kurssiveneen lisää, jota pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon myös iltapurjehduksiin.

Jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta, rajaamme intensiivikursseilla yhteen kurssiveneeseen tulevien Purjehtijakurssilaisten määrän neljään (4). Vaikka veneissä olisikin tilaa useammalle, ei tekemistä oppimisen kannalta ole useammalle kokoajan. Tärkeänä pidämme myös sitä, että kaikki Suomen kursseilla käyttämämme koulutusveneet ovat varustettu normaalilla isolla purjeella!

Kurssit on merkitty kalenteriin niin, että yhden päivän Johdatus purjehdukseen -tutustumiset ovat ensimmäisinä. Sen jälkeen ohjelmasta löytyvät Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n auktorisoimat kurssit Purjehtija-, Perämies- sekä Päällikkökurssit.

Kurssihintaan kuuluu: kurssikirja:

  • Purjehtijakurssilaisilla Purjehtijan Opas (ovh. 25e)
  • Perämieskurssilaisilla Purjehtijan Sää (ovh. 25e)
  • Päällikkökurssilaisilla Cevni -kirja (ovh. 25e)

opetus ja koulutus veneissä, kursseilla jaettava oheismateriaali, Veneilijän Kansainvälinen Suorituskirja, ruokailut (päiväkursseilla), ruokailut ja yöpymiset (retkikursseilla), kurssiaikainen vakuutus. Joillakin retkikursseilla erillinen “venekassa”, joka perustetaan yhteisesti kurssilaisten kesken. Tästä maksamme veneessä tapahtuvat ruokailut. Satamamaksut + diesel + sauna kuuluvat kurssin hintaan.
Kaikissa retkikursseilla käytettävissä veneissä liinavaatteet + peitteet / tyynyt!

 

TEORIAPÄIVÄT ovat tärkeä osa Purjehtija- ja Perämieskursseja. Valitse Sinulle sopiva Teoriapäivä tämän sivun lopussa olevasta kalenterista ja ilmoita se Mikalle kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssien suorituspaikoilla ei ole merkitystä teoriapaikan valintaan. Teoria tulee kuitenkin olla suoritettuna ennen varsinaista kurssia. Teoriapäivän hintaan (60e) sisältyy opetusmateriaalit, ruokailu + kahvi sekä ennen harjoitusmateriaalia kotiin.

 

Ilmoittautuminen: mika.piiroinen@purjehdus.net / 0400-845 545

  • Nimi
  • Osoite
  • Sähköpostiosoite
  • Kurssi, jolle haluat osallistua

Jos ilmoittaudut kursseillemme sähköpostitse, etkä saa vahvistusta 2 päivän sisällä – soita! Joskus viestit “katoavat” palvelimilta.

 

PÄIVITETTY 22.2.2012 Päivitämme kursseja / retkiä säännöllisesti.

HELSINKI
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Johdatus purjehdukseen 12.-13.5.2012
klo 17.30-21.30
Lauttasaari 100e 5
Johdatus purjehdukseen 19.-20.5.2012
klo 17.30-21.30
Lauttasaari 100e 9
Johdatus purjehdukseen 26.-27.5.2012
klo 17.30-21.30
Lauttasaari 100e 7
Johdatus purjehdukseen 9.-10.6.2012
klo 17.30-21.30
Lauttasaari 100e 3
Johdatus purjehdukseen 19.6.2012
klo 9-17
Lauttasaari 100e 4
Johdatus purjehdukseen TULOSSA Lauttasaari 100e
Johdatus purjehdukseen TULOSSA Lauttasaari 100e
Purjehtijakurssi 10.-13.5.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 2
Purjehtijakurssi 14.-17.5.2012
(ma+ti+ke klo 17-22 + to klo 9-18)
Lauttasaari 375e 8
Purjehtijakurssi 14.-18.5.2012
(ma-pe klo 17-22)
Lauttasaari 370e 4
Purjehtijakurssi naisille
Veneessä kurssilaisina vain naisia
14.-17.5.2012
(ma+ti+ke klo 17-22 + to klo 9-18)
Lauttasaari 375e 4
Purjehtijakurssi
Retkikurssi, torstaina iltaharjoittelua, perjantai-illasta sunnuntaihin retkiseiluu
17.-20.5.2012
(to klo 18-22 + pe 18-su 18)
Lauttasaari-Inkoon saaristo-Lauttasaari 380e 5
Purjehtijakurssi 18.-20.5.2012
(pe+la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 4
Purjehtijakurssi naisille
Veneessä kurssilaisina vain naisia
18.-20.5.2012
(pe+la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 2
Purjehtijakurssi 24.-27.5.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 2
Purjehtijakurssi naisille
Veneessä kurssilaisina vain naisia
24.-27.5.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 3
Purjehtijakurssi 31.5.-3.6.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 8
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
1.-3.6.2012
(pe-su klo 10-18)
Helsinki – Hanko
390e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 4.-7.6.2012
(ma-to 9-16)
Lauttasaari 390e 4
Purjehtijakurssi 7.-10.6.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 2
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
10.-14.6.2012
(su klo 10 – to klo 16)
Helsinki – Visby
(Kurssi Helsingistä kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
650e
+ venekassa
3, saimme vielä toisen kurssiveneen tälle retkelle

Purjehtijakurssi

11.-15.6.2012
(ma-pe klo 9-16)
Lauttasaari 400e 3
Purjehtijakurssi
Competent Crew Finland Sailing Course, tämä kurssi englanniksi
12.-17.6.2012
(ti+ke+to+pe klo 18-22 + la+su 9-17)
Lauttasaari 400e 4
Purjehtijakurssi 28.6.-1.7.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 5.-8.7.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 3
Purjehtijakurssi 19.-22.7.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 4
Purjehtijakurssi 26.-29.7.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 4
Purjehtijakurssi 2.-5.8.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
Lauttasaari 380e 4
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
14.9-16.9.2012
(pe klo 10 – su klo 18)
Helsinki – Parainen
(Airisto Marina)
320e 6
Kursseja tulossa lisää erityisesti heinä-elokuulle

Huomaathan Perämieskursseja olevan lisää Saaristomerellä ja Itämerellä
Perämieskurssi 14.-17.5.2012
(ma+ti+ke klo 17-22 + to klo 9-18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Lauttasaari 395e 4
Perämieskurssi
Retkikurssi, torstaina iltaharjoittelua, perjantai-illasta sunnuntaihin retkiseiluu
17.-20.5.2012
(to klo 18-22 + pe 18-su 18)
Lauttasaari-Inkoon saaristo-Lauttasaari 395e 5
Perämieskurssi 24.-27.5.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Lauttasaari 400e 3
Perämieskurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
10.-14.6.2012
(su klo 10 – to klo 16)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Helsinki – Visby
(Kurssi Helsingistä kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
670e
+ venekassa
3, saimme vielä toisen kurssiveneen tälle retkelle
Perämieskurssi 19.-22.7.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17) + kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Lauttasaari 400e 4
Perämieskurssi
Retkikurssi
14.9-16.9.2012
(pe klo 10 – su klo 18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Helsinki – Parainen
(Airisto Marina)
340e 6
Perämieskurssi TULOSSA Lauttasaari
Perämieskurssi TULOSSA Lauttasaari
Perämieskurssi TULOSSA Lauttasaari

Päällikkökursseiksi suosittelemme Saaristomeren retkikursseja!
Päällikkökurssi 14.-17.5.2012
(ma+ti+ke klo 17-22 + to klo 9-18)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoitukset (4 kpl)
Lauttasaari 440e 2
Päällikkökurssi
Retkikurssi, torstaina iltaharjoittelua, perjantai-illasta sunnuntaihin retkiseiluu
17.-20.5.2012
(to klo 18-22 + pe 18-su 18)
Lauttasaari-Inkoon saaristo-Lauttasaari 420e 1
Päällikkökurssi 24.-27.5.2012
(to+pe klo 18-22 + la+su klo 9-17)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoitukset (4 kpl)
Lauttasaari 440e 3
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
10.-14.6.2012
(su klo 10 – to klo 16)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Helsinki – Visby
(Kurssi Helsingistä kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
680e
+ venekassa
3, saimme vielä toisen kurssiveneen tälle retkelle
Päällikkökurssi TULOSSA Lauttasaari
Päällikkökurssi TULOSSA Lauttasaari

PÄIJÄNNE
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Johdatus purjehdukseen 17.5.2012
(klo 10-18)
Padasjoki 100e 3
Johdatus purjehdukseen TULOSSA
Johdatus purjehdukseen TULOSSA
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
4.-6.6.2012
(ma klo 10 – ke klo 18)
Padasjoki 365e 3
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
16.-19.7.2012
(ma klo 11 – to klo 17)
Padasjoki – Korpilahti
(Tämä kurssi Päijänteen luonnonsatamiin ja pieniin kyläsatamiin tutustuen edeten etelästä kohden pohjoista).
390e 2
Purjehtijakurssi TULOSSA
Purjehtijakurssi TULOSSA
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
TULOSSA
Perämieskurssi
Retkikurssi
4.-6.6.2012
(ma klo 10 – ke klo 18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Padasjoki 385e 3
Perämieskurssi
Retkikurssi
16.-19.7.2012
(ma klo 11 – to klo 17) + kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Padasjoki – Korpilahti
(Tämä kurssi Päijänteen luonnonsatamiin ja pieniin kyläsatamiin tutustuen edeten etelästä kohden pohjoista).
410e 2
Perämieskurssi TULOSSA
Perämieskurssi TULOSSA
Perämieskurssi
Retkikurssi
TULOSSA
Perämieskurssi
Retkikurssi
TULOSSA
Päällikkökurssit Päijänteellä.

Päällikkökurssi
Retkikurssi
4.-6.6.2012
(ma klo 10 – ke klo 18)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoitukset (4 kpl)
Padasjoki 400e 2
Päällikkökurssi
Retkikurssi
16.-19.7.2012
(ma klo 11 – to klo 17)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoitukset (4 kpl)
Padasjoki – Korpilahti
(Tämä kurssi Päijänteen luonnonsatamiin ja pieniin kyläsatamiin tutustuen edeten etelästä kohden pohjoista).
440e 2
SAIMAA
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
EI KURSSEJA KAUDELLA 2012
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
EI KURSSEJA KAUDELLA 2012

SAARISTOMERI
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
8.6.-10.6.2012
(pe klo 17 – su klo 18)
Hanko-Parainen (Airisto Marina) 350e 4
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
10.-14.6.2012
(su klo 10 – to klo 16)
Helsinki – Visby
(Kurssi Helsingistä kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
650e
+ venekassa
3, saimme vielä toisen kurssiveneen tälle retkelle
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
15.-19.6.2012
(pe klo 10 – ti klo 18)
Visby – Sandhamn – Utö – Hanko
(Visbystä kuuluisaan Sandhamnin satamaan. Yöpurjehdus kohden Utötä ja Turun saariston halki Hankoon. 5 päivää purjehdusta ja hienoja satamia!)
650e
+ venekassa
6
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
30.6. – 4.7.2012
(la klo 16 – ke klo 16)
Kasnäs-Uusikaupunki
(Tällä kurssilla purjehdimme ainakin Isokarin majakalle, Laura Peterzenin satamaan Parattulaan)
500e
+ venekassa
6, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
5.-8.7.2012
(to klo 10 – su klo 17)
Uusikaupunki-Maarianhamina
(Tällä kurssilla mm. Ahvenanmaan Jurmo sekä Rödhamn!!!)
450e
+ venekassa
5, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
9.-13.7.2012
(ma klo 11 – pe klo 17)
Maarianhamina-Kasnäs
(Kurssin lomassa käyntisatamina mm. Kastelholman linna vierassatama, Utö, Jurmo…)
500e
+ venekassa
3, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
20.7.-24.7.2012
(pe klo 10 – ti klo 16)
Hanko-Visby
(Kurssi Hangosta kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
650e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
25.7.-29.7.2012
(ke klo 10 – su klo 16)
Visby-Riika
(Ensin Gotlannin pohjoiskärkeen Fåröseen Raukkeja katsomaan… Sieltä pidempi purjehdus Ruhnuun, josta matka jatkuu kohden Riikaa).
650e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(10 vrk)
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
20.7.-29.7.2012
(pe klo 10 – su klo 16)
Hanko-Visby-Riika
(Kaksi edellistä yhdistettynä. Tässä vaihtoehdossa saa varmasti purjehtia riittävästi…).
1200e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
30.7.-2.8.2012
(ma klo 10 – to klo 18)
Riika-Saarenmaa-Hanko
(Riika-Ruhnu-Saarenmaa-Hiiumaa-Hanko. Pitkiä purjehduspäiviä ja yöt vierassatamissa).
500e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
14.9-16.9.2012
(pe klo 10 – su klo 18)
Helsinki-Parainen (Airisto Marina) 320e 6
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
TULOSSA
Perämieskurssi
Retkikurssi

8.6.-10.6.2012
(pe klo 17 – su klo 18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu

Hanko-Parainen (Airisto Marina) 375e 4
Perämieskurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
10.-14.6.2012
(su klo 10 – to klo 16)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Helsinki – Visby
(Kurssi Helsingistä kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
670e
+ venekassa
3, saimme vielä toisen kurssiveneen tälle retkelle
Perämieskurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
15.-19.6.2012
(pe klo 10 – ti klo 18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Visby – Sandhamn – Utö – Hanko
(Visbystä kuuluisaan Sandhamnin satamaan. Yöpurjehdus kohden Utötä ja Turun saariston halki Hankoon. 5 päivää purjehdusta ja hienoja satamia!)
670e
+ venekassa
6
Perämieskurssi
Retkikurssi
30.6. – 4.7.2012
(la klo 16 – ke klo 16)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Kasnäs-Uusikaupunki
(Tällä kurssilla purjehdimme ainakin Isokarin majakalle, Laura Peterzenin satamaan Parattulaan)
520e
+ venekassa
6, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Perämieskurssi
Retkikurssi
5.-8.7.2012
(to klo 10 – su klo 17)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Uusikaupunki-Maarianhamina
(Tällä kurssilla mm. Ahvenanmaan Jurmo sekä Rödhamn!!!)

470e
+ venekassa

5, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Perämieskurssi
Retkikurssi
9.-13.7.2012
(ma
klo 11 – pe klo 17)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Maarianhamina-Kasnäs
(Kurssin lomassa käyntisatamina mm. Kastelholman linna vierassatama, Utö, Jurmo…)
520e
+ venekassa
3, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Perämieskurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)

20.7.-24.7.2012
(pe klo 10 – ti klo 16)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu

Hanko-Visby
(Kurssi Hangosta kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
670e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
25.7.-29.7.2012
(ke klo 10 – su klo 16)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Visby-Riika
(Ensin Gotlannin pohjoiskärkeen Fåröseen Raukkeja katsomaan… Sieltä pidempi purjehdus Ruhnuun, josta matka jatkuu kohden Riikaa).
670e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
(10 vrk)
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
20.7.-29.7.2012
(pe klo 10 – su klo 16)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Hanko-Visby-Riika
(Kaksi edellistä yhdistettynä. Tässä vaihtoehdossa saa varmasti purjehtia riittävästi…)

1220e
+ venekassa

TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
30.7.-2.8.2012
(ma klo 10 – to klo 18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Riika-Saarenmaa-Hanko
(Riika-Ruhnu-Saarenmaa-Hiiumaa-Hanko. Pitkiä purjehduspäiviä ja yöt vierassatamissa).
520e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
14.9-16.9.2012
(pe klo 10 – su klo 18)
+ kurssiin kuuluva erillinen satamaharjoittelu
Helsinki-Parainen (Airisto Marina) 340e 6
Kursseja tulee vielä lisää
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
10.-14.6.2012
(su klo 10 – to klo 16)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Helsinki – Visby
(Kurssi Helsingistä kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).

680e
+ venekassa

3, saimme vielä toisen kurssiveneen tälle retkelle
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
15.-19.6.2012
(pe klo 10 – ti klo 18)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Visby – Sandhamn – Utö – Hanko
(Visbystä kuuluisaan Sandhamnin satamaan. Yöpurjehdus kohden Utötä ja Turun saariston halki Hankoon. 5 päivää purjehdusta ja hienoja satamia!)
680e
+ venekassa
6
Päällikkökurssi
Retkikurssi
30.6. – 4.7.2012
(la klo 16 – ke klo 16)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Kasnäs-Uusikaupunki
(Tällä kurssilla purjehdimme ainakin Isokarin majakalle, Laura Peterzenin satamaan Parattulaan)
550e
+ venekassa
4, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Päällikkökurssi
Retkikurssi
5.-8.7.2012
(to klo 10 – su klo 17)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Uusikaupunki-Maarianhamina
(Tällä kurssilla mm. Ahvenanmaan Jurmo sekä Rödhamn!!!)
520e
+ venekassa
5, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Päällikkökurssi
Retkikurssi
9.-13.7.2012
(ma
klo 11 – pe klo 17)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Maarianhamina-Kasnäs
(Kurssin lomassa käyntisatamina mm. Kastelholman linna vierassatama, Utö, Jurmo…)
550e
+ venekassa
3, saimme vielä yhden veneen tälle kurssille
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
20.7.-24.7.2012
(pe klo 10 – ti klo 16)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Hanko-Visby
(Kurssi Hangosta kohden Gotlantia ja siellä “ruusujen kaupunki”, Visby. Tällä purjehduksella luvassa myös yöpurjehdusta vähintään 2 yötä).
680e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
25.7.-29.7.2012
(ke klo 10 – su klo 16)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Visby-Riika
(Ensin Gotlannin pohjoiskärkeen Fåröseen Raukkeja katsomaan… Sieltä pidempi purjehdus Ruhnuun, josta matka jatkuu kohden Riikaa).
680e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(10 vrk)
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
20.7.-29.7.2012
(pe klo 10 – su klo 16)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)
Hanko-Visby-Riika
(Kaksi edellistä yhdistettynä. Tässä vaihtoehdossa saa varmasti purjehtia riittävästi…).
1240e
+ venekassa
TÄYNNÄ
Päällikkökurssi
Retkikurssi
(Huom! Tällä kurssilla avomeriosuutta!)
30.7.-2.8.2012
(ma klo 10 – to klo 18)
+ kurssiin kuuluvat erilliset pimeäpurjehdusharjoittelut (4 kpl)

Riika-Saarenmaa-Hanko
(Riika-Ruhnu-Saarenmaa-Hiiumaa-Hanko. Pitkiä purjehduspäiviä ja yöt vierassatamissa).
540e
+ venekassa
TÄYNNÄ
VÄLIMERI
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Purjehtija-, Perämies- Päällikkökurssi 28.4-5.5.2012 Marina Kastela, Split
Kroatia
620e Toisessa veneessä enää 1 paikka jäljellä
Purjehtija-, Perämies- Päällikkökurssi 22.-29.9.2012
Marina Kastela, Split
Kroatia
650e 4
Purjehtija- ja Perämieskurssi 29.9-6.10.2012 Sibenik
Kroatia
650e Ensimmäinen vene täynnä. 4 paikkaa toisessa veneessä vapaana
Purjehtija- ja Perämieskurssi 20.-27.10.2012 Marmaris
Turkki
650e 6

Purjehtija- ja Perämieskurssi

Kaudella 2012 emme purjehdi Kreikassa
Kreikka
Tutustu Välimeren ja Karibian purjehduksiin

 

tarkemmin tästä.

KARIBIA
Retkipurjehdus (ei kurssina)
26.11.2011 -10.12.2011
Martinique 1000e 1
TEORIAPÄIVÄT
Valitse yksi (1) allaolevista vaihtoehdoista
Purjehtijakurssilaiset (60e)
sisältää ruokailun +kahvit + kurssimateriaalit
Perämieskurssilaiset (60e)
sisältää ruokailun +kahvit + kurssimateriaalit
HELSINKI 25.3.2012 (klo 10-18)
29.4.2012 (klo 10-18)
HELSINKI 15.4.2012 (klo 10-18)
TULOSSA
LAHTI 14.4.2012 (klo 10-18)
TULOSSA
HELSINKI 26.5. + 27.5.2012 (klo 17.30-21.30) TULOSSA
HELSINKI TULOSSA TULOSSA
LAHTI TULOSSA TULOSSA
TURKU TULOSSA TULOSSA
Kirjaudu