Kesä 2010

Purjehduskausi 2009 Kesäpurjeen purjehduksilla oli vilkas. Kurssit olivat täynnä niin Helsingissä, Saaristomerellä kuin Päijänteellä. Kroatiassa ja Kreikassa liikuimme myös täysillä veneillä. Yhteensä Kesäpurjeen kursseilla oli yli 100 kurssilaista. Tämän lisäksi erilaisilla retkipurjehduksillamme nautti purjein tapahtuvasta etenemisestä yli 120 henkeä. Kaudelle 2010 olemme saaneet enemmän kurssimahdollisuuksia kaikkiin toimintapisteisiimme.

Helsinkiin olemme hankkineet yhden kurssiveneen lisää, jota pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon myös iltapurjehduksiin.

Jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta, rajaamme yhteen kurssiveneeseen tulevien kurssilaisten määrän neljään (4). Vaikka veneissä olisikin tilaa useammalle, ei tekemistä oppimisen kannalta ole useammalle kokoajan. Tärkeänä pidämme myös sitä, että kaikki Suomen kursseilla käyttämämme koulutusveneet ovat varustettu normaalilla isolla purjeella!

Kurssit on merkitty kalenteriin niin, että yhden päivän Johdatus purjehdukseen -tutustumiset ovat ensimmäisinä. Sen jälkeen ohjelmasta löytyvät SPL:n auktorisoimat kurssit Purjehtija-, Perämies- sekä Päällikkökurssit.

Kurssihintaan kuuluu: kurssikirja:

  • Purjehtijakurssilaisilla Purjehtijan Opas (ovh. 25e)
  • Perämieskurssilaisilla Purjehtijan Sää (ovh. 25e)
  • Päällikkökurssilaisilla Cevni -kirja (ovh. 25e)

opetus ja koulutus veneissä, kursseilla jaettava oheismateriaali, Veneilijän Kansainvälinen Suorituskirja, ruokailut (päiväkursseilla), ruokailut ja yöpymiset (retkikursseilla), kurssiaikainen vakuutus.

 

TEORIAPÄIVÄT ovat tärkeä osa Purjehtija- ja Perämieskursseja. Valitse Sinulle sopiva Teoriapäivä tämän sivun lopussa olevasta kalenterista ja ilmoita se Mikalle kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssien suorituspaikoilla ei ole merkitystä teoriapaikan valintaan. Teoria tulee kuitenkin olla suoritettuna ennen varsinaista kurssia. Teoriapäivän hintaan (60e) sisältyy opetusmateriaalit, ruokailu + kahvi sekä ennen harjoitusmateriaalia kotiin.

 

Ilmoittautuminen: mika.piiroinen@purjehdus.net / 0400-845 545

 

  • Nimi
  • Osoite
  • Sähköpostiosoite
  • Kurssi, jolle haluat osallistua

Jos ilmoittaudut kursseillemme sähköpostitse, etkä saa vahvistusta 2 päivän sisällä – soita! Joskus viestit “katoavat” palvelimilta.

 

PÄIVITETTY 6.8.2010

HELSINKI PÄIJÄNNE SAARISTOMERI VÄLIMERI KARIBIA TEORIAT
HELSINKI
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Johdatus purjehdukseen 2.5
su 10-18
Lauttasaari 100e TÄYNNÄ
Johdatus purjehdukseen 16.5
su 10-18
Lauttasaari 100e TÄYNNÄ
Johdatus purjehdukseen 30.5.
su 10-18
Lauttasaari 100e TÄYNNÄ
Johdatus purjehdukseen 6.6.
su 10-18
Lauttasaari 100e TÄYNNÄ
Johdatus purjehdukseen 18.-19.5
ti-ke 18-22
Lauttasaari 100e 9
Purjehtijakurssi 3.-7.5.
(ma-pe 17-22)
Lauttasaari 340e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 8.5 + 15.-16.5
(la+ la-su 10-18)
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 20.-23.5
(to-pe 18-22 + la-su 10-18)
Lauttasaari 360e

TÄYNNÄ

Purjehtijakurssi 22.-23.5 + 29.5
(la-su + la 10-18)
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 24.-28.5
(ma-pe 17-22)
Lauttasaari 360e 2
Purjehtijakurssi 31.5-3.6
(ma-to 10-16)
Lauttasaari 370e 1
Purjehtijakurssi 31.-4.6
(ma-to 17-22 + pe 10-16)
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 1.-3.6
(ti-to 9-17)
Lauttasaari 340e 2
Purjehtijakurssi 7.-10.6
(ma-to 10-16)
Lauttasaari 370e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
14.-17.6
(ma 10 – to 17)
Lauttasaari – Parainen 420e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi

21.-23.6
(ma-ke 9-17)

Lauttasaari 340e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 13.-15.7
(ti – to 9.30-17.30)
Lauttasaari 340e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 2.-5.8
(ma-to 10-16)
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 5.-8.8
(to-pe 17-21 + la-su 10-18)
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ (kysy)
Purjehtijakurssi 12.-15.8
(to-pe 17-21 + la-su 10-18)
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ (kysy)
Perämieskurssi 3.-7.5.
(ma-pe 17-22)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 365e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 8.5 + 15.-16.5
(la + la-su 10-18)

 

 

+ erikseen sovittava satamaharjoittelu

Lauttasaari 385e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 20.-23.5
(to-pe 18-22 + la-su 10-18)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e

TÄYNNÄ

Perämieskurssi 22.-23.5 + 29.5
(la-su + la 10-18)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 24.-28.5
(ma-pe 17-22)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e 4
Perämieskurssi

 

 

 

 

31.5-3.6
(ma-to 10-16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 395e 1
Perämieskurssi 31.-4.6
(ma-to 17-22 + pe 10-16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 1.-3.6
(ti-to 9-17)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 360e 1
Perämieskurssi 7.-10.6
(ma-to 10-16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 395e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 14.-17.6
(ma 10 – to 17)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari – Parainen 445e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 21.-23.6
(ma-ke 9-17)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 360e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 2.-5.8
(ma-to 10-16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 5.-8.8
(to-pe 17-21 + la-su 10-18)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 12.-15.8
(to – pe 17-21+ la-su 10-18)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lauttasaari 385e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi 24.-28.5
(ma-pe 17-22)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Lauttasaari 395e 3
Päällikkökurssi 7.-10.6
(ma-to 10-16)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Lauttasaari 395e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi 14.-17.6
(ma 10 – to 17)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Lauttasaari – Parainen 455e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi 2.-5.8
(ma-to 10-16)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Lauttasaari 395e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi 5.-8.8
(to – pe 17-21 + la -su 10-18)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Lauttasaari 395e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi 12.-15.8
(to – pe 17-21 + la – su 10-18)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Lauttasaari 395e TÄYNNÄ

PÄIJÄNNE
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Johdatus purjehdukseen 30.5 (su 10-18) Lahti 100e 1
Johdatus purjehdukseen 6.6 (su 10-18) Lahti 100e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 20.-23.5
(to – pe 17.30-21.30 + la-su 10-18)
Lahti 350e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 24.-28.5
(ma-pe 17-22)
Lahti 340e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi 10.-13.6
(to – pe 17-21.30 + la 10 – su 16)
Lahti to+pe
Padasjoki retkikursina la-su
360 2
Purjehtijakurssi 2.-4.7
(pe 10 – su 18)
Padasjoki 360e KYSY
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
20.-23.7
(ti 12-pe 12)
Padasjoki – Säynätsalo (Jyväskylä) 390e PERUTTU
Purjehtijakurssi 30.7.-1.8
(pe 10 – su 17)
Padasjoki 360e 1
Purjehtijakurssi 6.-8.8
(pe 10 – sus 18)
Padasjoki 360e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 20.-23.5
(to – pe 17.30 – 21.30 + la-su 10-18)

 

+ erikseen sovittava satamaharjoittelu

Lahti 370e TÄYNNÄ
Perämieskurssi

24.-28.5
(ma-pe 17 – 22)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu

Lahti 360e TÄYNNÄ
Perämieskurssi 10.-13.6
(to – pe 17 – 21.30 + la 10 – su 16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Lahti to + pe
Padasjoki retkikurssina la-su
380e 1
Perämieskurssi
Retkikurssi
20.-23.7
(ti 12-pe 12)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Padasjoki – Säynätsalo (Jyväskylä) 410e Peruttu
Perämieskurssi
Retkikurssi
30.7-1.8
(pe 10 – su 17)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Padasjoki 380e 1
Perämieskurssi
Retkikurssi
6.-8.8
(pe 10 – su 18)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Padasjoki 380e TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
TULOSSA
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
KURSSEJA TULEE VIELÄ LISÄÄ
SAARISTOMERI
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
18.-20.6

 

 

(pe 10 – su 17)

Turku 360e

1

Purjehtijakurssi
Retkikurssi
1.-4.7
(to 10-su 16)
Turku – Maarianhamina 430e TÄYNNÄ
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
5.-8.7
(ma 11- to 16)
Maarianhamina -
Tukholma
450e 1
Purjehtijakurssi
Retkikurssi
29.7-1.8
(to 10-su 16)
Turku – Helsinki 430e TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
18.-20.6
(pe 10 – su 17)
+erikseen sovittava satamaharjoittelu
Turku 380e 1
Perämieskurssi
Retkikurssi
1.-4.7
(to 10-su 16)

 

+ erikseen sovittava satamaharjoittelu

Turku – Maarianhamina 455e TÄYNNÄ
Perämieskurssi

 

 

Retkikurssi

5.-8.7
(ma 11- to 16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Maarianhamina -

 

 

Tukholma

475e 1
Perämieskurssi
Retkikurssi
12.-18.7
(ma-su)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu
Tukholma-Visby-Hanko 650e TÄYNNÄ
Perämieskurssi
Retkikurssi
29.7-1.8

 

(to 10-su 16)
+ erikseen sovittava satamaharjoittelu

Turku – Helsinki 450e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi
Retkikurssi
1.-4.7
(to 10-su 16)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Turku – Maarianhamina 465e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi
Retkikurssi
5.-8.7
(ma 11- to 16)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Maarianhamina -
Tukholma
485e 1
Päällikkökurssi
Retkikurssi
12.-18.7
(ma-su)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Tukholma-Visby-Hanko 650e TÄYNNÄ
Päällikkökurssi 29.7-1.8
(to 10-su 16)
+ erikseen sovittavat pimeäpurjehdukset 4kpl
Turku – Helsinki 480e TÄYNNÄ
VÄLIMERI
Kurssi Ajankohta Satama Hinta Vapaat paikat
Purjehtija-, Perämies- Päällikkökurssi 1.-8.5.2010 Kroatia, Kastela (Splitin lentokentän vieressä) 570e TÄYNNÄ
Purjehtija-, Perämies- Päällikkökurssi 11.-18.9.2010 Kroatia, Kastela (Splitin lentokentän vieressä) 595e TÄYNNÄ
Purjehtija- ja Perämieskurssi 18.-25.9.2010 Kroatia,
Dubrovnik-Kastela (Split) One-way
595e TÄYNNÄ
Purjehtija- ja Perämieskurssi 2.-9.10.2010 Kreikka, Lavrion (lähellä Ateenaa) 595e TÄYNNÄ
Purjehtija-,

 

 

Perämies- Päällikkökurssi

9.-16.10.2010 Turkki, Göcek 595e 3
Tutustu Välimeren ja Karibian purjehduksiin

 

 

tarkemmin tästä.

KARIBIA
Retkipurjehdus

 

 

(ei kurssina)

27.11 – 11.12.2010 Martinique 1000e 2 venettä
1 hytti vapaana + 1 naispaikka
TEORIAPÄIVÄT
Valitse yksi (1) allaolevista vaihtoehdoista
Purjehtijakurssilaiset (60e) sisältää ruokailun +kahvit + kurssimateriaalit Perämieskurssilaiset (60e)
sisältää ruokailun +kahvit + kurssimateriaalit
HELSINKI 6.4+7.4 klo 17.30-21.30
HELSINKI 18.4 klo 10-18 18.4 klo 10-18
LAHTI 18.4 klo 10-18 SIIRRETTY HELSINKIIN 18.4 klo 10-18 SIIRRETTY HELSINKIIN
HELSINKI 15.5 klo 10-18 (1 paikka vapaana) 15.5 klo 10-18 (1 paikka vapaana)
HELSINKI 29.-30.5 klo 18-22 (3 paikkaa vapaana) pidetään veneessä (kurssin yhteydessä)
LAHTI pidetään veneessä (kurssin yhteydessä)
pidetään veneessä (kurssin yhteydessä)
Kirjaudu